Morren toinen maailma kirjoituksia kirjoituksista

Ihana kirjakauppa!

Facebookissa törmäsin linkkiin, joka esittelee maailman 20 kauneinta kirjakauppaa. Kauneus on tietysti katsojan silmässä kuluneen sanonnan mukaan, mutta kyllähän noita kelpasi katsella. Vielä ihanampaa olisi käydä jossakin!

Edellä kuvatuista kirjakaupoista etenkin Portugalin koristeellinen ja romantiikkaa henkivä kirjakauppa oli minun makuuni. Ja aivan erinomaisesti viihtyisin myös Pariisin kuuluisassa Shakespeare & Company -kaupassa.

Suomalaiset kirjakaupat (en tarkoita nyt vain Suomalainen kirjakauppa -ketjua vaan yleisesti ottaen suomalaisia kirjakauppoja) ovat kovin tylsiä. Niistä huokuu se ketjuhenkisyys, jossa kaupat ovat toistensa kopioita.

Antikvariaateissa on sentään yritystä, mutta ahtaat tilat (ymmärrän tietysti liiketilan korkean hinnan) rajoittavat kovasti sisustukseen panostamista.

Minun unelmakirjakauppani olisi hiukan hämärä, ei mikään iso halli. Huonekorkeus olisi kuitenkin sellainen, että osa kirjoista täytyy ottaa tikkaiden avulla. Sisustus tummaa puuta, ympäri kauppaa jopa hiukan kuluneita sohvia ja nojatuoleja, tietysti myös lukulamppuja. Myyjiä olisi paikalla 2-3, enempää ei tarvittaisi liiketilan huomioon ottaen. Myyjillä olisi omat vaatteensa oman tyylinsä mukaisesti. Myyjät olisivat asiantuntevia ja kirjallisuutta harrastavia ihmisiä. Kirjakaupassa myytäisiin sekä uusia että vanhoja kirjoja.

Saahan sitä unelmoida. En pidä tuota kovin realistisena unelmana.

Millaisessa kirjakaupassa sinä viihtyisit? Mitä teet kirjakaupassa? Asioitko vain pikaisesti vai jäätkö peräti sohvalle lukemaan jotakin kirjaa? Vai ostatko kirjasi mieluummin kotoa käsin netin kautta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva

Luen kirjoja ainoastaan lomalla. On nautinto lukea aurinkovarjon alla hiekkarannalla kiinnostavaa kirjaa.

Kirjani tilaan nettikaupasta.

Käyttäjän morre kuva

Lukupaikkana aurinkovarjon alla rannalla on kyllä aivan loistava! Muuten en rannalla jaksaisi kyllä lojuakaan :)

Käyttäjän henry kuva

Kauheaa!!!
Kun olin nuori kirjakauppa oli minulle kuin Alko juopolle.
Kaikki rahat menivät.
Kun Akateeminen avasi Helsinkiin uuden kirjakauppansa 70-luvulla olin jo ammattiauttajan tarpeessa.
Kirjakaupat ovat vaarallisia paikkoja. Haluat kaiken ja kirjakaupan kilpi on vaihtunut tekstiin "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää" ja kassan tädit ja tytöt hymyilevät viekotellen.

70- ja 80-luvulla kirjakaupoissa ei ollut vielä ostoskoreja, josta aina henkilökunnalle huomauttelin. Onneksi ei ostoskärryjä. Sitten sieltä sai ostaa (tilaamalla) levyjä joissa oli näytelmiä eri kielillä. Kallista oli ja Akateemisen luottokortti aina kuilun partaalla.

Olisin aina halunnut antikvariaattiin myyjäksi, mutta olsinko avannut aamulla ovia? Ne, nuo katalat asiakkaathan vievät kirjat POIS!!!
Tiedän olevani fetisti - en kerkiä millään lukemaan kaikkia. En edes rakentamaan hyllyjä siinä tahdissa kun pahimpina aikoina luen, saatikka ostan. Nykyään ostan vain kirjastosta - 1 €kkulia per kappale.
Ja kaikki johtunee siitä, että teininä olin aina ilman rahaa ja tapasin kaikki tytöt kirjastossa - se oli ainoa ilmainen laitos jossa voi näitä salaperäisiä olentoja tavata. Ja kirjastossa käynneilä tytöillä oli aina kirjoja. Ja he opiskelivat ja opettivat minullekin. Tosin kaikki minkä opettivat ei tullut kirjoista. Tytöt ja kirjat, niistä ei olisi edes Turmiolan Tommikaan selvinnyt.

Haen banaanilaatikoita K-kaupsata mihin laitan kirjat, koska seinät ei riitä, kun vaimo maalaa tauluja. Ei mahdu kirjahyllyjä mihinkään...
Pari paikkaa on vielä: Tietsikan takana oleva seinä on neitseellinen. Vaimolla ei ole kuin kaksi taulua siinä kulmassa.

Oli ne kauniita ne kuvat niistä kirjakaupoista.
Anteeksi hyppivät ajatukset, mutta kun tykyttää..
Otan lääkkeitä ja kohta taas elämä tasaantuu.

Henry

Käyttäjän morre kuva

Ihana Henry! :D Sympaattisin kommentti ehkä ikinä :)

Käyttäjän juhauronen kuva

Itse pääsin monta vuotta todella helpolla...
Joku joka tiesi mistä pidän piti huolen että kirjoja saapui sitä mukaan kun edelliset oli luettu
Vaimo oli töissä Suomalaisessa kurjakaupassa joka on kirjakaupaksi todellakin kurja kauppa...
Hyvin sen kautta löytää etsimänsä ja tilauspalvelu toimii joten kirjat saa myös alkuperäiskielellä mutta, mutta
Se tyyli miten kohtelevat henkilökuntaansa ja se kirjakauppaan kuulumattoman krääsän määrä ajoivat lopullisesti pois ja käyttämään aivan muita tapoja tilata haluamansa kirjat

Siitä olen samaa mieltä että useimmat divarit sekä näyttävät että ovat todellisia aarreaittoja
Miellyttävän ympäristön lisäksi palvelu on aina ollut hyvää ja asiantuntevaa sekä on osattu suositella lisäostoksia jne jne jne

Kohta joutuu kyllä taas itsekin raivaamaan tilaa uusille kirjahyllyille...
Uusia kirjoja kun paukkuu edelliseen tapaan luettavaksi

Käyttäjän morre kuva

Täytyy sanoa, että täällä on myös hiukan antipatioita Suomalaista kirjakauppaa kohtaan. Hain sieltä myyjän hommia. Olin opiskellut kirjallisuutta jo muutaman vuoden, mutta kaupallista kokemusta minulla ei ollut. Ajattelin naiivisti, että mitäs siitä. Tunnenhan kuitenkin sitä myyntiartikkelia.
Vaan SK:lle se ei käynyt. En saanut töitä, koska minulta puuttui kassakokemusta. Heistä kirjallisuudentuntemukseni oli "ihan kiva", mutta ei välttämätön kirjakauppa-alalla (!).
Mennessäni myöhemmin, jo maani myyneenä, Akateemiseen haastatteluun, muistutin, ettei minulla ole kassakokemusta. Pelkäsin sitä ihan hitosti. Kuinka vaikeaa se kassan käyttäminen voikaan olla?
Akateemisessa rekrytoija katsoi minua kuin idioottia; "Niin? Sinulla on kuitenkin kirjallisuusalan kokemusta. Kassajärjestelmän käytön oppii hetkessä." Siellä sitten viihdyinkin muutaman vuoden =)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja